RYHMÄT
Partiotoiminta jakautuu yleisesti viiteen ikäkauteen.
7-9-vuotiaat partiolaiset ovat sudenpentuja ja toimivat sudenpentulaumoissa. Kutakin laumaa johtaa aikuinen laumanjohtaja apunaan muutama nuorempi johtaja.
Sudenpentuajan jälkeen siirrytään venekuntaan. Venekuntaan kuuluu noin 6-10 tyttöä johtajinaan venekunnanjohtajat, jotka ovat noin neljä vuotta venekuntalaisia vanhempia. Venekuntavaihe kestää viisi vuotta, joista kaksi ensimmäistä vuotta venekunta kuuluu seikkailijoihin ja kolme jälkimmäistä tarpojiin.
15-17-vuotiaat partiolaiset ovat samoajia. Venekuntaiän jälkeen tytöt voivat itse ryhtyä venekunnanjohtajiksi tai laumanjohtajiksi tai olla samoajina mukana lippukunnan erilaisissa projekteissa.
Täysi-ikäiset partiolaiset jakautuvat kahteen ryhmään: 18-22-vuotiaat partiojohtajat ovat vaeltajia ja yli 22-vuotiaat ovat aikuisia eli niin sanottuja "matkakumppaneita" nuoremmille.
Vaeltajat ovat mukana erilaisissa projekteissa ja heillä voi lisäksi olla omia partiopestejä lippukunnassa tai partiopiirissä. Yli 22- vuotiaat partiojohtajat toimivat johtajatehtävissä erilaisissa tapahtumissa, huolehtivat omista partiopesteistään lippukunnassa ja partiopiirissä sekä tukevat nuorempia johtajia tehtävissään.
|